keskiviikko 30. tammikuuta 2013

JESSE & JASMIN C. VENÄJÄ



 Venäjä on maailman suurin valtio. Venäjällä asuu 142 900 000 ihmistä. Sen pääkaupunki on Moskova. Pietari on käydyin kaupunki, niin kuin myös Moskova, Habarovsk ja Vladivostok.
Pietaria kutsutaan pohjolan Venetsiaksi. Pietarissa asuu viisi miljoonaa ihmistä, lähes saman verran kuin koko Suomessa. Monien saarien, siltojen ja kanavien takia Pietari on saanut nimen Pohjolan Venetsia. Pietari on Venäjän tärkein satamakaupunki. Monet matkailijat käyvät tutustumassa lisakin kirkkoon ja Eremitaasin taidemuseoon.
Venäjässä käytetään Ruplaa. Kylmintä on Itä-Siperiassa. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi Venäjän läheisyydessä sijaitsevat Yhdysvaltojen Alaska ja Japani, joihin on kumpaankin vain vähän merimatkaa.




Venäjällä on maailman suurimmat mineraali- ja energiavarat: kaasuvarat ovat maailman suurimmat. Venäjällä on 37 000 kilometriä rantaviivaa etupäässä Pohjoisen jäämeren ja Tyynen valtameren rannikoilla sekä myös Itämerellä, Mustallamerellä ja Kaspianmerellä. Venäjän televisiota dominoivat kanavat, jotka ovat joko suoraan valtionomistuksessa tai joilla ainakin on läheiset suhteet Kremliin. Televisio on useimpien venäläisten tärkein uutislähde.
Venäjä käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja noin 40 prosenttia Euroopasta ja sen alue jakautuu yhdeksälle aikavyöhykkeelle.



Moskova on Euroopan suurin kaupunki. Moskovan keskustassa on Punainen tori, jonka laidalla on Pyhän Vasilin kirkko. Venäjää kirjoitetaan Kyrillisin kirjaimin. Kreml on koko venäjän sydän, sillä hallitus ja presidentti johtavat sieltä maan asioita. Aivan Kremilin muurin vieressä on suuri Punainen tori. Torin reunalla kohoaa kaunis Pyhän Vasilin kirkko, siinä on vinot ristit ja kullatut sipulitornit. Moskovan keskustassa on leveät tiet ja paljon hallintorakennuksia, jotka ovat suuria.

Uralvuoristo on noin 2 500 kilometrin pituinen pohjois-etelä -suuntainen vuoristo Venäjällä. Ural jakaa Euraasian mantereen pohjoisosan Eurooppaan ja Aasiaan.Ural ulottuu etelässä Kazakstanin rajalta pohjoiseen Jäämerelle. Vaigatšin ja Novaja Zemljan saaret muodostavat Uralin jatkeen mantereen pohjoispuolella. Vuoriston korkein huippu on Narodnaja (1 895 m). Ural on syntynyt, kun Euroopan ja Aasian mannerlaatat ovat kauan sitten törmänneet toisiinsa ja poimuttuneet.

 

2 kommenttia: