Pinta-ala: 41300 km
Asukasluku:7 500 000
pääkaupunki: Bern
Kieli: saksa, ranska, italia, retoromaani
Raha: Sveitsin frangi
Sveitsi on pieni maa, josta useimpien ihmisten päällimmäinen mielikuva on Alpit, joiden rinteillä lehmät laiduntavat ja turistit vaeltavat ja laskettelevat.
Sveitsi on alppimaa. Alppikylät sijaitsevat laaksoissa. Hallitusmuodoltaan Sveitsi on liittotasavalta. Maa on jaettu kantoneihin, eli lääneihin. Noin kaksi kolmasosaa–kolme neljäsosaa sveitsiläisistä asuu kaupunkialueilla. Suurin osa Sveitsin asukkaita saavat toimeentulonsa matkailusta. Siellä puhutaan useita kieliä, kuten saksaa, ranskaa ja italiaa. Sveitsi on tunnettu maailmalla kelloista, kiikareista, lääkkeistä, suklaasta ja juustosta. Jylhä Alppien vuoristo peittää yli puolet Sveitsin pinta-alasta. Alppien luoteispuolella, alankoalueella on useita suuria järviä. Siellä ovat myös maan viljavimmat maatalousalueet ja suurimmat kaupungit. Vesi on maan ainoa raaka-aine.
Sveitsillä ei ole synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan Sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa Ranskalaisesta, Italialaisesta ja Saksalaisesta keittiöistä. Mysli on lähtöisin Sveitsistä. Maailmankuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Sveitsi on menestynyt jääkiekossa. Sveitsi sijoittui vuoden 2012 mm kisoissa 10.
Alppitähti kasvaa kivikkoisella ruohikolla, kalkkikivisillä kallioilla ja joskus harvoin niityillä. Se viihtyy parhaiten kalkkikivi-kivikoissa 2000–2900 metrin korkeudessa ja kasvaa usein hyvin vaikeapääsyisillä paikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti